Suomen kokemukset urheilun tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisestä saivat hyvin näkyvyyttä kansainvälisen naisliikuntaverkosto IWG:n (International Working Group on Women and Sport) maailmankonferenssissa 17.-20. toukokuuta 2018 Botswanassa.
IWG on kansainvälinen naisliikuntaverkosto, jonka toiminta tähtää naisten roolin ja aseman edistämiseen ja vahvistamiseen liikunnan eri osa-alueilla maailmanlaajuisesti. Verkosto perustettiin vuonna 1994. Verkoston arvoja ovat yhteistyö, erilaisuuden hyväksyminen sekä läpinäkyvyys.
IWG:n edellinen maailmankonferenssi järjestettiin vuonna 2014 Suomessa. Silloin konferenssiin osallistuivat muun muassa Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n edustajat.
IWG- maailmankonferenssissa Botswanan Gaboronessa oli yli 800 edustajaa. Suomen 32 ihmisen delegaatio oli ylivoimaisesti suurin. Suomen osallistumisesta konferenssiin vastasivat pääyhteistyökumppaneina opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Olympiakomitea, Suomen Paralympiakomitea, Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry, Yleisradio ja Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe. Itse edustin Rusettia, ja Ahos-apuraha mahdollisti matkani.
Myös Suomen Paralympiakomitean puheenjohtaja Mina Mojtahedi osallistui konferenssiin. Presidentti Tarja Halonen avasi kongressin ja oli yksi pääpuhujista.
Suomen kokemukset esillä. Yksi teemoista oli Change Maker – Yhdessä – Remmogo – Together. Suomella oli oma esittelypiste ja järjestimme myös Suomi-session 18.5. edellämainitusta teemasta. Koko tapahtuman ajan esittelypisteellä esiteltiin suomalaisia kokemuksia siitä, miten Suomessa on edistetty urheilun tasaarvoa ja yhdenvertaisuutta.
Pisteellä esiteltiin myös tasa-arvokäytäntöjä johtajuudesta, valmentamisesta ja naisten näkyvyydestä urheilussa ja liikunnassa. Suomi-session avasi luonnollisesti Tarja Halonen.
Tapahtuman aikana jaoimme osallistujien penkeille esitteen, johon jokainen osallistuja kirjoitti kirjallisen lupauksen siitä, minkä konkreettisen tasa-arvoteon hän toteuttaa kotimaassaan. Tämän lupauksen näyttämällä esittelypisteellä osallistuja sai mukaansa omalla nimellään olevan I’m a Change Maker -rintamerkin. Tätä sitouttamisen mallia voidaan mielestäni soveltaa monin tavoin myös vammaisten naisten tapahtumissa.
Kaiken aikaa hyödynsimme sosiaalisen median kanavia kuten Facebookia, Twitteriä ja Instagramia. Toivonkin somesta muodostuvan kattavan tiedotusvälineen meille naisille.
Botswanalaiset järjestäjät pistivät parastaan IWG- maailmankonferenssin viihdenumeroissa.
Paljon evästyksiä. Olin kiinnostunut niistä teemoista, jotka edistäisivät Suomessakin vammaisten naisten liikuntaa. Kiinnostava teema oli se, miten tarinoiden kertominen innostaa osallistumaan liikuntaan. Käytännön esimerkit kannustavat kohti muutosta. Muiden tekemisestä oppii ja niistä on helppo tuoda käytäntöön eri malleja.
Ennen matkaa oli jo hyvin verkostoiduttu oman maamme lähtijöiden kanssa. Verkostoituminen ja suhteiden luominen jatkui konferenssissa.
Repussa oli paljon evästyksiä kotiin tuomisiksi. Vammaisurheilussa ja -liikunnassa tulee pitää huolta siitä, että lastenhoito, turvallisuus ja kuljetukset ovat kunnossa. Kaikilla on oikeus urheilla ja liikkua. Sportti-kaveri tutustuttaisi ja auttaisi lajin valinnassa. Tätähän on jo maassamme kokeiltu.
Tarvitsemme eri lajien roolimalleja inspiroimaan meitä. Tarvitsemme myös naisia johtotasolle ja valmentajiksi. Näkyvyyden kannalta on tärkeää, että järjestämiimme liikunnallisiin tilaisuuksiin kutsutaan aina median edustajia.
Muutos tarpeen. Suomessa on arviolta yli miljoona henkilöä, jotka tarvitsevat sairauden, vamman, sosiaalisen tilanteen tai muun toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi liikunnan harrastamisessa soveltamista tai erityisosaamista.
Työtä on vielä tehtävä niin tutkimuksen ja päätöksenteon kuin käytännön toiminnan tasolla. Yhdenvertainen ja tasa-arvoinen liikuntakulttuuri edellyttää lukuisten ennakkoluulojen, vakiintuneiden asenteiden sekä rakenteiden ja käytäntöjen muutosta. Samaa muutosta vaaditaan myös ympäröivältä yhteiskunnalta.
YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista sisältää artiklan 30, jossa muistutetaan viranomaisia varmistamaan, että vammaisilla henkilöillä on mahdollisuus järjestää ja kehittää vammaisille erityistä urheilutoimintaa sekä että he pääsevät urheilu- ja matkailupaikkoihin. Nyt kunnat ja järjestäjät huolehtivat lähinnä kustannuksista, kun pitäisi huolehtia ihmisoikeuksista.
Suomella oli konferenssin suurin delegaatio, jossa olivat mukana muun muassa Suomen Paralympiakomitean puheenjohtaja Mina Mojtahedi (eturivissä pyörätuolissa), ja Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Nasima Razmyar (takarivi neljäs oikealta) ja Suomen Olympiakomitean tasa-arvoasioista vastaava Sari Kuosmanen (takarivi viides vasemmalta). Jutun kirjoittaja keskellä punaisessa liivissään ja hänen takanaan ENGSO:n eli Euroopan urheilujärjestöjen liiton puheenjohtaja Birgitta Kervinen.
Kirjoittaja edusti konferenssissa Rusetti – Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys ry:tä.
Teksti Anna-Stina Lindén Kuvat Anna-Stina Lindén ja IWG
www.invalidiliittonyt.fi
Kokenut apuvälinekummi pystyy omalla esimerkillään ja käytännön neuvoin antamaan vinkkejä uudelle apuvälineenkäyttäjälle apuvälineen käyttöönotossa ja rohkaisemaan liikkeelle lähtemisessä sekä uusien tilanteiden kohtaamisessa. Apuvälinekummitoiminta ei korvaa yhteiskunnan antamaa apuvälineen käyttöönotto-opastusta, vaan täydentää sitä vertaistuellisella esimerkillä ja rohkaisulla. Apuvälinekummista on apua uudelle apuvälineenkäyttäjälle, jos esimerkiksi apuvälineen kanssa liikkeelle lähteminen jännittää, apuvälineen käyttäminen ei vielä tunnu sujuvalta tai haluat harjoitella vaikka yhdessä kynnyksen ylittämistä, kaupassa käymistä tai metrolla liikkumista.
