Sain kutsun Naisten Linjan juhliin, jossa juhlittiin SOSTEn tiloissa 31.3.2017 moninaisuustyötä. Naisten Linja on tarkoitettu kaikenikäisille väkivaltaa kokeneille tai väkivallasta huolestuneille naisille. Naisten Linja täyttää syksyllä 15 vuotta.
Tilaisuuden alussa toiminnanjohtaja Elina Nikulainen nosti maljan ja sanoi ”On hienoa juhlistaa moninaisten naisten kirjavuutta.”
Riikka Hänninen lauloi lauluja naisista. Yksi lauluista kertoi pienen miehen ja parrakkaan naisen ystävyydestä. He näkivät silmän kauneutta, joka muita hirvittää. Laulun sanomassa korostettiin myös sitä, että ei se mitään tee, vaikka maailma hiukan runtelee.
Moninaisuustyö esittäytyi. Naisten Linjan moninaisuussuunnittelija Pirkko Justander kertoi moninaisuustyöstä, joka on uniikkia väkivaltatyötä maassamme. Moninaisuustyö on suunnattu naisille, joiden on muita naisia vaikeampaa saada apua ja tukea väkivaltaa kohdatessaan. Keskusteluapu ja tuki voi jäädä saamatta esim. vamman, pitkäaikaissairauden, kulttuurin, uskonnon, sukupuoli-identiteetin, sukupuolen ilmaisun tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.
Naisten moninaisuustyö alkoi vuonna 2014 esteettömien verkkosivujen suunnittelulla. Moninaisuuspäivystys alkoi 2015 ja ensimmäinen verkkoryhmä moninaisille vammaisille naisille 2016 syksyllä.
Romano Missio ry esitteli romaninaisvankien kuntouttavaa toimintamallia VOIVA – Voimaannuttava – Identiteettiä vahvistava – Vaihtoehtoja tarjoava. SETAn edustaja kertoi mm. miten sosiaali- ja terveysalalla on vähän tietoa sateenkaariväkivallasta. Tietämättömyys moninaisten naisten väkivallasta on suurta.
Sari Lehikoinen Vammaisjärjestöjen naisverkostosta kertoi, miten vammaiset naiset ja tytöt on koulutettu sukupuolettomiksi puutarhatontuiksi. Voi olla, että vammainen tyttö tai nainen saa harvoin tukea omien voimavarojensa, seksuaalisuutensa tai naisellisuutensa löytämiseksi. On tärkeää, että vammaiset tytöt ja naiset saavat tukea naiseksi kasvamisessa ja tätä kautta voimaantuvat pitämään puoliaan. Hän kertoi myös vammaisjärjestöjen naistyöstä, joka linkittyi väkivaltaan.
Pirkko muistutti siitä, että moninaisuuspäivystys vastaa numerossa 0800 02 400 tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9-13 sekä joka kuukauden ensimmäinen lauantai klo 8-11. Soittaminen on anonyymia, luottamuksellista ja maksutonta. Yhteyttä voi ottaa myös kysymys & vastauspalvelun kautta, joka löytyy naistenlinja.fi etusivulta valikosta palvelut.
Juhlan aikana tuli selväksi, että naisiin kohdistuvasta väkivallasta on puhuttava ja on lisättävä tietoa moninaisuustyöstä niin naisille itselleen kuin viranomaisille.
Juhlaan oli tehty tervehdysten tuojien näköiset kakut. Sateenkaarikakku oli vegaaninen, vammaisten naisten kakun symbolina oli Rusetti ry:n symboli rusetti ja Kirsikkatryffeli suklaakakkua koristi romaninaisen profiili.
Olipa upea juhla!
Marja Pihnala
Rusetin pj