Naisten Linja ja Rusetti- itsevahvistuspäivä 30.9.2017

Feministinen itsepuolustus ja sointumaljarentoutus, uutta minulle
Naisten Linja ja Rusetti järjestivät Omat rajani, minun kehoni – itsevahvistuspäivän vammaisille naisille lauantaina 30.9.2017.

En tiennyt feministisestä itsepuolustuksesta mitään, joten en osannut odottaa mitään. Lähdin avoimin mielin ja päivän aikana huomasin, että vammaiset naiset joutuvat elämänsä varrella moniin tilanteisiin, joissa feministisestä itsepuolustuksesta olisi ollut hyötyä.

Feministinen itsepuolustus
Alustajana oli Anna Saipio. Feministinen itsepuolustus on itsepuolustuslajien opetusta ja käyttöä osana feminististä naisten yhteiskunnallisen aseman parantamista ja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyä. Feministisen itsepuolustuksen lähtökohtana on feministinen analyysi yhteiskunnasta ja sen sukupuolittuneesta väkivallasta.
Feministinen itsepuolustus sai alkunsa Yhdysvalloissa 1970-luvulla. Ajatuksena oli, että siellä, missä on valtaa, on vastarintaa. 60-70 luvulla Yhdysvalloissa naiset alkoivat kyseenalaistaa monia asioita. He nostivat esiin sen, että kotityö estää heiltä toimeentulon tai että raiskaus ei ollut uhrin syy. Nämä ja monet muut henkilökohtaiset kokemukset olivat yhteisiä naisille ja ne erosivat miesten kokemuksista. Samalla henkilökohtaisesta tuli poliittista. Naiset katsoivat, että miehet eivät ymmärtäneet heidän erityiskysymyksiään. Perinteinen itsepuolustus ei lähtenyt naisten tarpeista eikä antanut myöskään mahdollisuutta jakaa kokemuksia ryhmässä. Näin kehittyi feministinen itsepuolustus, joka levisi Länsi-Eurooppaan 1970-luvun lopussa ja Suomeen 1980-luvun alussa.

Naisten Linja
Pirkko Justander, Anna Saipio, Marja Pihnala

Feministinen itsepuolustus ryhmässä merkitsee sitä, että jokainen vetää omat rajansa siitä, mitä kertoo. Toisen henkilökohtaista kokemusta ei kerrota missään muodossa eteenpäin. Toinen sääntö on se, että jokainen tulee kuulluksi. Siksi ryhmät aloitetaan ja lopetetaan kierroksella. Myös hyvät selviytymiskeinot jaetaan. Toisten tukeminen on tärkeää. Kun puolustaa jonkun elämäntilannetta, puolustaa samalla kaikkien naisten elämäntilaa.
Tutustuimme minä-ruutuun eli elämäntilaruutuun. Monet asiat, joko minä itse tai ympäristö rajaa minuutta ja omaa käyttäytymistä monin tavoin. Tällaiset asiat pienentävät minäruutua ja murentavat itsetuntoa. On opittava vetämään rajat asioille, jotka pienentävät minua ihmisenä. Esim. seksistiset vitsit aiheuttavat kiusallisia tilanteita naisille. Uskaltaako asettua vastustamaan sitä, että vitsit ovat huonoja ja mollaavat naisia vai tyytyykö tilanteeseen, jossa muut nauravat vitsille, joka tuntuu typerältä?

Feministiseen itsepuolustukseen kuuluu kolmen askeleen metodi, jolla voit muuttaa ikävää tilannetta:
Nimeä! Esim. ”kätesi on reidelläni”.
Kritisoi! ”En pidä siitä”.
Vaadi muutosta! ”Ota kätesi pois nyt heti”.

Opimme myös hallintatekniikoita, joita erityisesti miehet käyttävät hallitakseen naisia. On muistettava, että myös naiset saattavat käyttää näitä tekniikoita. On tärkeää tunnistaa hallintatekniikat ja oppia käyttämään vastatekniikoita.
Tällaisia hallintatekniikoita, jotka usein ovat tiedostamattomia ovat: näkymättömäksi tekeminen, naurunalaiseksi saattaminen, tiedon pimittäminen, kaksoisrangaistus (teit niin tai näin, niin pieleen meni. Esim. nainen, joka lähtee hakemaan lastaan päiväkodista heti työajan päätyttyä on laiska eikä jousta. Jos et hae lastasi heti, olet huono äiti.) sekä häpäiseminen ja syyllistäminen.

Feministisestä itsepuolustuksesta voi lukea lisää: Lisa Marklund & Lotta Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan.
Sunniva Drake: Naisten itsepuolustus, ota yö takaisin.

Naisten Linja on tarkoitettu kaikenikäisille väkivaltaa kokeneille tai väkivallasta huolestuneille naisille. Naisten Linjalla on moninaisuuspäivystys numerossa 0800 02400. Puhelinpalvelu on naisille, joiden on esim. vammaisuuden, pitkäaikaissairauden, kulttuurin, uskonnon, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen vuoksi vaikeampaa saada tukea tai keskusteluapua kohdatessaan väkivaltaa. Väkivalta voi olla muutakin kuin seksuaalista väkivaltaa esim. rakenteellista.

Jutta Niala
Jutta Niala

Sointumaljarentoutus
Jutta Niala veti 25 minuutin sointumaljarentoutuksen, joka oli minulle uusi ja miellyttävä kokemus. Metallikuppien pehmeät soinnut veivät mennessään. Olin kuin tyhjiössä miellyttävien äänien ympäröimänä. Olo oli virkistynyt. Mukava kokemus.

Marja Pihnala, pj.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s