Julkilausuma 15.5.2019

Henkilökohtainen apu itsenäisen elämän mahdollistajana. Me allekirjoittaneet järjestöt haluamme, että jo usean hallituskauden kuluessa laaja-alaisessa yhteistyössä huolellisesti valmisteltu uusi vammaispalvelulaki saatetaan voimaan. Henkilökohtainen apu on ollut vammaisten ihmisten yhtenä palvelumuotona käytössä kohta 10 vuotta. Ennen sen voimaantuloa vammaiset ihmiset olivat taistelleet oikeudesta avustajaan ja itsenäisyyteen vuosikymmeniä. Itsenäisyys tarkoittaa vammaisille ihmisille mahdollisuutta kantaa vastuu omastaelämästään sekäJatka lukemista ”Julkilausuma 15.5.2019”

HAP- Henkilökohtaisen Avun Paraati 11.6.2019 Helsinki

Henkilökohtaisen avun paraati ensimmäistä kertaa SuomessaYhdessä henkilökohtaisen avun asialla! Henkilökohtaiset avustajat ja henkilökohtaisen avun käyttäjät kannatusjoukkoineen kerääntyvät kesäkuun alussa juhlistamaan tänä vuonna 10 vuotta täyttävää henkilökohtaista apua ja näyttävät, mikä voima avussa piilee. Henkilökohtainen apu on monelle vammansa vuoksi apua tarvitsevalle ensisijainen itsemääräämisoikeuden ja itsenäisen elämän perusta. Se toteuttaa oikeutta vapauteen ja turvaa päivittäiset toimet,Jatka lukemista ”HAP- Henkilökohtaisen Avun Paraati 11.6.2019 Helsinki”

Invalidiliiton syksyn tuetut lomat ovat haussa

Invalidiliiton syksyn tuetut lomat ovat nyt haussa. Mikkelissä, lomakoti Kyyhkylässä järjestetään loma 15.9.-20.9. 2019 erityisesti naisille. Lomaluotsi on Invalidiliiton kouluttama Onneli Wäck, joka toimii Invalidiliiton naisverkostoissa ja Rusetissa. Linkistä löydät hakuohjeet. Klikkaa sivuilla alhaalta päin toiseksi viimeistä täppää Lomatukihakemukseen.

Puheenjohtajan kynästä

Rusetin toimintakatsaus vuodesta 2018 Rusetti perustettiin 31.3. 2016. Mennyt vuosi 2018 oli järjestyksessä vasta toinen kokonainen toimintavuosi. Viime vuoden lopussa meitä rusettilaisia, ihaNaisia oli 134. Edellisen vuoden, siis vuoden 2017, lopussa meitä oli 109. Tätä kirjoittaessani on jäsenmäärä 142 ja tänään on tullut yksi hakemus.Kuulumme Invalidiliittoon, Naisjärjestöjen Keskusliittoon ja Vammaisjärjestöjen naisverkostoon. Toiminnassa otetaan huomioon niinJatka lukemista ”Puheenjohtajan kynästä”