Tänään, 11.6.2020 Rusetti järjesti jäsenilleen juhannusetkot. Ensin tutustuttiin juhannustaikoihin. Ne olivat kovasti fyysisiä. Esimerkiksi pitää juoksennella pitkin ruisvainion ojia. Vasta yhdeksännessä tulee sulhanen vastaan. Muutama esteetönkin taika kyllä löytyi. Eniten suosiota sai taika, jossa pitää mennä juhannusyönä nukkumaan vasen sukka nurin päin jalassa. Aikomukseni on kokeilla. Sain ainakin yhden houkuteltua kanssakokeilijaksi.
Seuraavaksi rusettilaiset esittelivät itsensä ja kertoivat kuulumisia sekä juhannusmuistoja. Yksi kertoi, kuinka juuri juhannuksena oli puolisonsa tavannut. Muisteltiin myös vammaisten naisten naisliikkeen alkuaikoja, Vaillinaisesta kokonaiseksi -kirjaa sekä Peking 95 julistusta.
Lopuksi sana oli vapaa ja sai laittaa terveisiä hallitukselle. Ykkösenä taisi olla toive mahdollisimman monesta tapahtumasta vuosittain. Verkossa tapaamisia pidettiin kuitenkin oikein mainiona vaihtoehtona. Vielä todettiin, että kannattaa verkostoitua ristiin mahdollisimman monen eri tahon kanssa. Kaikkiaan meitä oli tapaamisessa noin 15, joista kolmasosa oli mukana ensimmäisen kerran.
Verkkotapaamisia tullaan jatkamaan. Seuraava kerran tavataan elokuussa. Ennen varsinaista tapaamista on mahdollisuus harjoitella verkkoon tulemista ja siellä osallistumista, joten tekniset taidot eivät ole este. Ainoa mitä tarvitaan, on tietokone, jossa on kamera ja mikrofoni. Älypuhelimella tai tabletilla voi myös tulla verkkotapamisiin. Rohkeasti vaan mukaan!
Tämän kirjoituksen kuvituskuvana on etkojen powerpoint-esityksen ensimmäinen dia. Siinä on yhdistyksen logo. Se näyttää tyttöjen kaksiväriseltä hiuskoristeelta. Rusetin solmukeosan ulkopuoli on turkoosi. Sisäpuolet ovat pinkit. Solmukeosan lisäksi rusetissa on vapaasti liehuvat turkoosit nauhat. Diassa lukee myös tapaamisen tarkoitus ja päivämäärä.
Hallitus jää etkojen myötä kesätauolle ja kokoontuu seuraavan kerran la.15.8. luultavasti verkossa. Puheenjohtajan kynästä lähtee ihanan juhannuksen toivotus kaikille!