Kokemuskertomus: rintasyöpäpotilaana vammaisena naisena

Nimimerkki Tiia
Vuonna 2020, loppuvuodesta, huomasin rinnassani pienen patin. Istuin eräänä perjantai iltana puolisoni ja lapseni kanssa saunan lauteilla, pyyhin rinnastani hikeä pois ja siinä se oli: Paniikki! Mitä ihmettä, eihän tuo tuossa ole aiemmin ollut…Pieni, herneen tuntuinen patti vasemman rinnan ulkosyrjällä. Kuolenko nyt, 34- vuotiaana, jääkö 9- vuotias lapseni äidittömäksi, mitäs nyt;

Ajatukset ehtivät risteillä viikonlopun verran päässäni ennen kuin pääsin ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseeni ja omahoitajaani. Omahoitajani sanoi soittaessani patista, että palaa pian asiaan ja palasikin. Sain samana päivänä suoraan lähetteen omaan keskussairaalaani mammografiatutkimukseen ja ultra-ääneen. Soitin keskussairaalaani aikaa varatakseni ja kysyin että onnistuuko tutkimukset, koska käytän liikkumisen apuvälineenä manuaalipyörätuolia. Ihana hoitaja puhelimen toisessa päässä vastasi ”tervetuloa, et ole ensimmäinen joka meillä pyörätuolissa on ollut, kyllä saadaan järjestettyä, hoitajat auttavat tarvittaessa”.

Viikon päästä tästä puhelusta olin keskussairaalassa ja tutkimuksissa. Ensin tie vei mammografiaan. Minun tapauksessani mammografia saatiin tehtyä niin, että istuin omassa pyörätuolissani ja sain käännyttyä hoitajan ohjaamana sopiviin asentoihin ja pienet A- kupin tissini saatiin menestyksellä litistettyä muovilevyjen väliin. Hoitaja kertoi, että olisi myös ollut mahdollista, että olisin siirtynyt korkeampaan tutkimustuoliin ja asia olisi hoitunut niin. Kolmas vaihtoehto olisi ollut, että olisin hetken seissyt, jos se olisi onnistunut. Koko tutkimuksen ajan minusta huolehdittiin hyvin; Kysyttiin tarvitsenko apua ja kun en, sain toimia itsenäisesti, minua ei kertaakaan pakkoautettu. Tutkimus oli pian valmis ja oli aika siirtyä ultraääneen, joka tehdään varsinkin nuorille, joilla rintakudos on monesti vielä niin tiivis, että kaikki ei mammografiassa näy.

Ultraäänitutkimushuoneessa minulta taas kysyttiin heti avun tarpeesta siirtyessä tutkimusplintille. Apua en oman vammani takia tarvitse ja sainkin rauhassa siirtyä itse. Itse tutkimus oli helppo, ei tarvinnut kuin maata selällään ja ultraava lääkäri tutki. Lääkäri oli mahtava ja potilaan hyvin huomioon ottava. Löydöksen rinnasta tehtyään hän huomaavaisesti kysyi, saako minua pistää, kun tarve olisi löydöksen koepalalle. Kerroin että saa kyllä. Koko koepalan oton ajan lääkäri selosti mitä milloinkin tekee. Hän myös sanoi, että kyseisessä sairaalassa hoituu löydöksen poisto leikkauksella, jos tarvis on. Koepalan otto oli puudutteen jälkeen kivuton ja nopea. Koepalan oton jälkeen sain hoitajalta hyvät ohjeet jälkihoidosta. Tulokset sain vajaassa viikossa. Omassa tapauksessani koepala paljastui rintasyöväksi. Sitä alettiin hoitaa ensin leikkauksella marraskuussa -20, sitten vuoden -21 alusta sytostaateilla ja kesällä -21 sädehoidoilla. Tulen tästä selviämään, syöpäni ei ollut levinnyt, vaan paikallinen. Olen koko matkan saanut hyvää hoitoa, minut on kohdattu ensisijaisesti syöpäpotilaana, ei vammaisena. Toki koko ajan on huomioitu kauniilla ja kunnioittavalla tavalla avuntarpeeni.

Kaikille, jotka miettivät, pitäisikö rinnat tutkituttaa, haluaisin sanoa, että kyllä kannattaa ja rohkeasti kannattaa kertoa omat vamman rajoitteet, keinoja tehdä tarvittavat tutkimukset löytyvät kyllä.
Tätä kirjoittaessani, hoidot ovat ohi. Selvisin!