Rusetti- Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys ry

Rusetti solmii yhteen MoniNaiset tytöt ja naiset

Voimavararajaus on säilytettävä henkilökohtaisessa avussa myös seuraavassa vammaispalvelulaissa!

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Rusetti – Vammaisten naisten valtakunnallisen yhdistys ry:n kannanotto Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle:

Voimavararajaus on säilytettävä henkilökohtaisessa avussa myös seuraavassa vammaispalvelulaissa!

Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu tuli lakiin vuonna 2009 lain osauudistuksen myötä. Lain mukaan henkilökohtainen apu kuuluu fyysisestä tai muusta syystä vaikeasti vammaiselle tai toimintarajoitteiselle henkilölle. Henkilökohtainen apu on vammaisen henkilön itsensä alusta loppuun ohjaamaa ja määrittelemää avustamista päivittäisissä toimissa, työssä tai opiskelussa, asioinnissa, harrastuksissa, yhteiskuntaan osallistumisessa sekä sosiaalisten suhteitten hoidossa. Lisäksi henkilökohtaista apua saavan vammaisen henkilön on kyettävä itse määrittelemään oma avun tarpeensa. Henkilökohtaisen avun ei tule kohdistua pääasiallisesti toimiin, jotka ovat hoitoa hoivaa, valvontaa tai vammaisen henkilön oman tai toisen henkilön turvallisuuden varmistamista. Jos nämä ehdot eivät täyty, ei vuonna 2009 voimaan tulleen lain mukaan ole kyse henkilökohtaisesta avusta, vaan hoidosta ja hoivasta. Nykyään edellä mainitut asiat sisältyvät termiin voimavararajaus.

Uusi vammaispalvelulakihan tarkoittaa sitä, että vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhteensulautumisen myötä saman lain alle tulee paitsi apua ja tukea tarvitsevia, myös hoitoa ja hoivaa tarvitsevia vaikeasti vammaisia ihmisiä.
Rusetti ry katsoo, että apua, tukea tai hoitoa ja hoivaa on tarjottava siitä lähtökohdasta, mitä henkilön vamma ja toimintakyky vaativat. Voimavararajaus tukee heitä, joilla voimavaroja on. Siksi se on ehdottomasti säilytettävä myös uudessa laissa. Jos se poistuisi, jäisivät voimavaroja omaavat ihmiset vaille heille tärkeintä ja parhaiten soveltuvaa apua ja tukea. Vammaisille naisille, jotka käyvät työssä, opiskelevat tai ovat yhteiskunnallisia vaikuttajia tai kasvattavat tulevia sukupolvia äiteinä ja iso – äiteinä voimavararajauksen poistuminen tarkoittaisi merkittävää takaiskua oman elämän hallinnan ja myös inkluusion kannalta. On palveluja, jotka sopivat yhdelle, mutta ne eivät sitten käy toiselle. Rusetti ry:n näkemyksen mukaan, ei ole olemassa suurempaa eriarvoisuutta kuin kohdella samalla tavalla eri tilanteissa olevia ihmisiä.

Rusetti ry siis tähdentää, että voimavararajaus on säilytettävä myös seuraavassa vammaispalvelulaissa. Pelkäämme, että muussa tapauksessa henkilökohtainen apu – järjestelmän keskeinen ideologia romuttuu ja menemme ajassa 30 vuotta taaksepäin, jolloin itsemääräämisoikeutta ei käytännössä ollut edes voimavaroja omaavilla vammaisilla ihmisillä.

Helsinki 18.1. 2019

Pirkko Justander Rusetti -Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys ry Puheenjohtaja

Marja Pihnala Rusetti -Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys ry Varapuheenjohtaja

http://www.rusettiry.com rusettiry(at)gmail.com

Rusetti – Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys ry on perustettu 31.3.2016.
Edistämme vammaisten tyttöjen, naisten ja naiseksi itsensä kokevien henkilöiden hyvinvointia, unelmien toteuttamista ja voimaantumista sekä naisten osallisuutta kansallisesti ja kansainvälisesti.

Järjestöjen yhteinen lausunto sote-valiokunnalle